COVID-päivitys: Koronapilvelläkin on hopeareunuksensa (?)

Optimistisesta otsikosta huolimatta haluan aluksi päivittää oman näkemykseni kokonaistilanteesta. Ikävä kyllä se ei ole kovin optimistinen. Pidän viimeisten päivien kehityskaarta äärimmäisen vakavana. Tartuntojen eksponentiaalinen kasvu jatkuu Suomessa. Tämän kehityksen mukainen – puhdas matemaattinen – arvio on se, että terveydenhuollon kantokyvyn rajat tulevat vastaan 2-3 viikon sisällä.

Luin tänään erään COVID-positiiviseksi testatun suomalaisen tarinan (löytyy täältä). Tuon kirjoituksen jälkeen ymmärsin, että kyseessä on todella “kaksinaamainen” virus. Iso osa tartunnan saaneista ei edes ymmärrä sairastuneensa tai ei ainakaan erota sitä normaalista kevätflunssasta. Se on hyvä asia, mutta samalla se selittää myös eksponentiaalisen kasvun ja sen rajoittamisen vaikeuden. Luultavasti keskuudessamme kävelee tälläkin hetkellä satoja tai jopa tuhansia koronaviruksen kantajia ilman, että edes he itse aavistavat sitä.

Ikävän asiasta tekee se, että osalle ihmisistä (ehkä n. 5-10% väestöstä(?)) tämä sairaus on joka tapauksessa potentiaalisesti hengenvaarallinen ja he tarvitsevat selvitäkseen intensiivistä sairaalahoitoa – osa jopa hengityskoneen. Tämä on syy, miksi voimakkaat rajoitustoimenpiteet ovat tarpeen.

Oletetaan, että tauti on tällä hetkellä todellisuudessa esimerkiksi 1000 ihmisellä ja r0-luku eli eteenpäin siirtyvien tartuntojen lukumäärä on 2 (per sairastunut). Viikon itämisajan jälkeen uusia tartuntoja ilmenee 2000. Kahden viikon päästä 4000, kolmen viikon päästä 8000 jne. Kuukaudessa tauti on käynyt läpi 15 000 ihmistä, joista noin 750-1500 voi tarvita intensiivistä hoitoa. Koska tehohoidon keskimääräinen tarve on ilmeisesti noin viikon verran, niin viimeisellä viikolla intensiivistä hoitoa vaativia potilaita on yhtäaikaisesti jotain suuruusluokasta 400-800. Terveydenhuollon kapasiteetti on viritetty äärimmilleen – ja sekään ei välttämättä enää riitä. Seuraavan viikon ja kuukauden lukuja en halua edes esittää. 😐

 

Kysymys on siis siitä, että r0-luku pitää ehdottomasti saada laskemaan kahden alapuolelle. Koska ihmiset eivät välttämättä tunnista sairautta itsessään, ainoa keino on rajoittaa ihmisten välisiä kontakteja. On täysin selvää, että ikääntyneiden ja muiden riskiryhmäläisten pitää välttää kaikkia ylimääräisiä riskejä ja tavata niin vähän ihmisiä kuin mahdollista. Se ei kuitenkaan mielestäni riitä. Lapset ja nuoret ovat lieväoireisina “pahimpia” levittäjiä, joten heidän välisiä kontaktejaan tulee myös hillitä. En kannata koulujen laajamittaista sulkemista koko maan tasolla (vielä), mutta alueellisia toimenpiteitä pitäisi tehdä välittömästi. Toisen asteen koulutus ja yläkoulut voidaan sulkea koko Etelä-Suomen alueelta vaikka heti – ilman minkäänlaista yhteiskunnallista vaikutusta. Alakoulujen ja päiväkotien osalta pitää käyttää isompaa harkintaa ja siksi niitä kannattaisi luultavasti sulkea ainoastaan pahimmista epidemiapesäkkeistä ja edetä sulussa taudin leviämisen mukaan.

Koko ajan kannattaa kuitenkin muistaa, että kaikkien toimenpiteiden vaikuttavuus alkaa näkyä tartuntamäärässä vasta 4-5 vuorokauden viiveellä. Siksi nopea reagointi on äärimmäisen tärkeää. Yleisötapahtumien kieltäminen oli oikea ratkaisu ja palautti uskoni siihen, että THL on tilanteen päällä. Toivon kuitenkin sydämeni pohjasta, että seuraavien päivien aikana tehdään lisää rajoitustoimia mm. koulujen suhteen. Muuten potilasturvallisuus on vaarassa heikentyä oleellisesti. Sääliksi käy myös terveydenhuollon henkilöstöä, jolla on edessään raskas ja täysin ennenkokematon savotta.

 

No, mennään nyt lopulta siihen otsikon lupailemaan positiivisuusosioon. 🙂 Vaikka kyse on ihmishengistä, niin tuntuu todellakin siltä, että ihmiskunta tarvitsee tällaisen herätyksen monessakin mielessä. Useita epäsuoria vaikutuksia on jo nyt nähtävissä niin globaalisti kuin paikallisesti jopa Hattulan tasolla.

Globaalit vaikutukset:

1) Kiinassa ja nyt myös Pohjois-Italiassa on sulkujen seurauksena havaittu merkittävä parannus ilmanlaadussa. Tämä toivottavasti johtaa tehokkaampaan ilmastopolitiikkaan myös pitkällä aikavälillä. Sama koskee mm. Kiinassa rehottaviin “eläinmarkkinoihin” kohdistuvaa riskiä. Otetaanko eläinperäiset taudit jatkossa vakavammin ja kielletään älyttömyydet?

2) Uudenlaiset työntekotavat kehittyvät. Toivottavasti nyt ymmärretään, että etätyö ja -palaverit ovat ihan toimiva ratkaisu monessa tapauksessa. Sen seurauksena mm. turha lentoliikenne toivottavasti vähenee pysyvästi – myös tilanteen palattua normaaliksi.

Kansalliset vaikutukset:

3) Veikkaus sulki rahapeliautomaattinsa. Havaitaanko nyt vihdoinkin niiden tarpeettomuus sekä haitallisuus ja ne poistetaan tai ainakin siirretään pelisaleihin lopullisesti? Toivottavasti.

4) Henkilökohtainen hygienia paranee. En ole koskaan nähnyt teini-ikäisten poikien pesevän käsiään tällaisella hartaudella.

Paikalliset vaikutukset:

5) Hattulan sivistystoimen on pakko hankkia oppilailta jo 2,5 kuukautta puuttuneet chromebookit. Tämä on asia, josta haluaisin avautua laajemminkin. Kerrotaan nyt kuitenkin tiivistetty versio.

Koko ajan on ollut tiedossa, että pieni erä (80-100?) oppilaiden käytössä olevista chromebookeista on leasattu eri aikaan kuin muut, ja että niiden sopimuskausi päättyi viime vuoden lopussa. Asiasta on vieläpä erikseen muistutettu mm. sivistysjohtajaa viime syksyn aikana. Tästä huolimatta asia tuotiin lautakuntaan vasta 15.1. – kevätlukukauden jo alettua eli auttamattomasti myöhässä. Siinä vaiheessa koneet olisi pitänyt olla jo oppilaiden käytössä. Vasta tuon päätöksen jälkeen ICT-puolen on siis ylipäätään ollut mahdollista viedä hankintaa eteenpäin.

Hankintaprosessissa on toki tullut myös kunnasta riippumattomia ongelmia, mm. tässäkin kirjoituksessa aiheena ollut pandemia. Se ei kuitenkaan lohduta niitä oppilaita, joilla ei ole ollut omaa chromebookia nyt yli kahteen kuukauteen. Oppilaat ovat olleet toisiinsa nähden täysin eriarvoisessa asemassa ja siten tilanne on suorastaan laiton. Olen yllättynyt, että huoltajat eivät ole olleet asiassa tämän aktiivisempia ja vaatineet kunnalta toimia.

No, nyt koronavirus sitten kuitenkin tuli ja pelasti lopulta tilanteen. Koulusulun ja etäopiskeluun siirtymisen mahdollisuus on ajanut viranhaltijat selkä seinää vasten. Puuttuvat koneet on hankittava vaikka väkisin ja maanantaiksi ne on nyt käsittääkseni luvattu. Mutta miksi tähän ajauduttiin? Hankintapäätös olisi voitu tehdä vaikka elokuussa ja toimeenpanna niin, että koneet olisivat olleet oppilailla heti tammikuun alussa. Ei kuitenkaan tehty. Uskomatonta välinpitämättömyyttä ja laiminlyöntiä. Toivottavasti tässäkin tapauksessa käy niin, että jotain otetaan myös opiksi ja käytännöt muuttuvat pysyvästi.

 

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *